Perttelin Peikot

SITE SLOGAN

Lasten suunnistuskoulu alkaa 29.4.2016

Katso ilmoitus tästä

Terve Peikot!

Vanha suunnistuskausi lähestyy päätöstään ja uuden kauden merkit ovat jo nähtävissä – Eli aika alkaa valmistautumaan uuteen kauteen.

Itse siirryn ensivuonna uuteen yhä lähempänä kuolemaa olevien sarjaan, joiden edustajia näyttää riittävän vähän joka seurassa. Laskin kesän aikana muutamien kansallisten kisojen osallistujien ikäjakaumia ja tulos oli selvä. Yli puolet osallistujista on H/D50 sarjalaisia tai vanhempia.

Onneksi ensi kesän kisakalenterissa Peikot järjestävät nuorten alueottelun Peltolassa, johon odotellaan tulevaksi noin 150 nuorten sarjojen edustajaa, joista toivottavasti joku on myös Peikko. Nuorten lisäksi odotellaan noin 300 vanhempien sarjojen edustajaa, joista varmaan pääosa on H/D50…80 sarjojen edustajia.

Lisäksi kaavailuissa on myös AM-erikoispitkän järjestäminen Juhannusrastien yhteydessä, ellei kukaan muu alueen seura ennen vuoden vaihdetta ole hakenut ko. kisaa. Olen lupautunut kisan Ratamestariksi ja organisoijaksi, mutta toki kisapaikalle tarvitaan myös muutama muu vapaaehtoinen. Tarkoitus on kuitenkin järjestää tapahtuma mahdollisimman kevyellä organisaatiolla.

Peikkojen omaa kisailua 2016:

Peikot osallistunevat jälleen useaan suunnistuskilpailuun ja toivottavaa olisi että osallistujia olisi mahdollisimman monta, jotta seuran suunnistustaso pysyy yllä. Lisäksi runsaslukuinen osallistuminen mahdollistaa viestijoukkueiden helpon kasaamisen eri viesteihin.

Toivottavaa olisi myös, että lisenssin lunastaneita suunnistajia olisi riittävästi, jotta voimme osallistua Halikko-viestissä kilpailusarjaan. Toki voimme osallistua ensi vuonna jälleen kuntosarjaan, mutta tiedän että monet Peikoista pitävät kilpasarjaa osallistumista arvokkaampana.

Vuoden 2016 viestikisoja joihin Peikot pyrkivät osallistumaan:

  1. FinSpring viestit
  2. Jukolan ja Venlojen viesti (ei tarvita lisenssiä)
  3. AM-viestit (ei tarvita lisenssiä)
  4. SM-viestit
  5. 25-manna (ei tarvita lisenssiä), IRMAssa seinäkalenterissa kohta, johon ennakkoilmo 30.6 mennessä.
  6. Halikko viesti

Elikkä, minulle voi ilmaista halujaan osallistua edellä mainittuihin viesteihin, mieluiten kuitenkin IRMAn kautta, niin pysyy tieto ajan tasalla. Yritän koota mahdollisimman toimivat joukkueet erityisesti Jukolaan, 25-mannan ja Halikkoon. Muiden viestien osalta kokoaminen voi tapahtua myös ikäluokittain.

Erityisesti Jukolan osalta kannatta huomioida, että matkat ovat pitkiä ja lyhyelle osuudelle pääsee vain harva. Elikkä joukkueet kasataan pitkät osuudet edellä niin, että kun pitkien osuuksien juoksijat on löydetty, aletaan jakamaan lyhyitä, joihin yleensä saa aika helposti juoksijan. Tavoitteena ovat kahdet joukkueet kumpaankin sarjaan ja ykkösjoukkueet yritetään kasta mahdollisimman iskukykyisiksi.

Vinkki ;) Esim. jos haluat lyhyen osuuden Jukolassa, niin sovita kuntosi juuri pitkien osuuksien juoksijoiden tasoa hieman heikommaksi, mutta kuitenkin niin hyväksi että kelpaat ykkösjoukkueeseen ja toivo ettei parempikuntoisista kukaan sairastu tai loukkaa itseään ennen kisaa. Varo taas sitä että kuntosi on ”8 paras”, sillä silloin saat varmasti pitkän osuuden kakkosjoukkueessa, paitsi jos joku parempikuntoisista…

Suosittelen kuitenkin riittävää lenkillä käyntiä talven aikana, jotta jaksat ulkoilla tarvittaessa pitkän osuuden.  Varsinkin jos olet iältäsi alle 50v, sillä edes 60v täyttäneille en voi taata lyhyttä osuutta. Vaikka en mielelläni yli 60v laittaisi ainakaan pisimmille osuuksille.

”Skenaario”, jonka suunta pitäisi jollain tavalla muuttaa:

-          Peikot 70 luvulla – ei yhtään edustajaa H/D 50 sarjassa

-          Peikot 90 luvulla – yksi edustaja H/D 60 sarjassa, muutama H/D50 sarjassa

-          Peikot 10 luvulla – useita edustajia H/D 60 sarjassa, muutama H/D70 sarjassa

-          Peikot 30 luvulla – ehkä vain muutama edustaja alle H/D 50 sarjassa.

-          Peikot 50 luvulla - …

Ensimmäinen yhteinen talvikauden harjoitus on tarkoitus järjestää suunnistuskauden päätöksen yhteydessä muistaakseni 22.11 (Erkki kertonee tarkemman aikataulun)

Myöhemmin Joulukuussa yritämme tehdä vaelluksen tulevassa Peikkomastossa, josta informoin tarkemmin Joulukuussa.

Visa

Perjantairastit alkavat 22.4.2016

Tässä koko kesän Kalenteri.

 

Pienne selvittelyn jälkeen... Tiedossani oleva aikaisempi oli noin 180 osallistujaa... siis Peikkojen järjestämien kuntorastien osallistujamäärä ylitti ensimmäisen kerran 200 osallistujan rajapyykin.

Valitettavasti aivan täsmällistä määrää en pysty kertomaan, sillä osa meni kahdestaan yhdellä kortilla, osalla oli mukanaan pieniä lapsia kartanlukuapuna ja muutamat menivät ilman aikaa.

Aika saatiin 213 ja itse laskin lähdössä, että 6 olisi mennyt ilman EMITiä. Eli yhteensä 219 osallistujaa varmuudella.

Kartan myyjillä voi olla tarkempaa tietoa asiasta. Saa korjata tätä infoa.

Visa Koponen

 

_________________________

Kuva2.jpg
Scroll to top