Alustavat kilpailuohjeet

versio 9.9.2010 klo 21.25

Kansallinen pitkän matkan suunnistuskilpailu

PEIKKORASTIT

Salon Kruusilassa 12.9.2010

Kilpailussa noudatetaan suunnistuksen lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

KILPAILUN JOHTO

Kilpailun johtaja: Erkki Iltanen

Ratamestari (sarjat H/D16-): Pentti Tamminen

Ratamestari (lasten rafat H/D10-H/D14): Raija Sarkki

Valvoja: Mauri Sinnelä, Suomusjärven Sisu

Tiedottaja: Jari Kleemola

Tulospalvelu Risto Kivinen, Result Fellows

Tuomarineuvoston pj Helena Saarimäki, AngA

MAASTO

Lyhimmät radat kulkevat vaihtelevaa tiheyttä olevassa metsämaastossa, jossa kallioita ei kovin paljoa ole. Keskimittaiset ja pitkät radat käyvät myös soiden jakamassa avokalliomaastossa. Korkeuseroja kertyy eri maastonosien välillä. Suo-ojia on viime talvena perattu ja niiden ylittäminen voi reunojen jyrkkyyden takia olla tavallista vaikeampaa. Myös perkauksen yhteydessä kaadetut puut voivat hidastaa kulkua ojan varrella. Lyhyillä radoilla ei ole näitä vastakaivettuja ojia.

KARTTA

Kartta on keväältä 2010, maastotyö pääasiassa vuodelta 2009, jonka jälkeiset muutokset on huomioitu. Käytetään tulostekarttoja, jotka ovat muovisuojuksissa ja sarjasta riippuen joko A4- tai A3-kokoisia. Karttojen mittakaava on 1:10 000 ja käyräväli 5 m. Kartta on alunperin tehty mittakaavaan 1:15 000 ja uuden 1:10 000 kartan yleistystaso on säilytetty alkuperäisenä.

EMIT-KORTIT

Tarkista lähtölistasta, että Emit-numerosi on oikein kirjattu. Korjaukset tehdään infossa. Kilpailija vie infosta saamallaan lapulla tiedon muutoksesta lähtöön. Tarkista Emit-korttisi toimivuus kilpailukeskuksessa olevassa nollaleimasimessa. Vuokrakortit noudetaan infosta 3 EUR/kpl. Kortit palautetaan samaan paikkaan.

SARJAT JA MATKAT

Lähtö 1 (matkaa 500 m)

SarjaMatka SarjaMatka
H21A 10,7 D21A 7,9
H21B 7,0
H21C 4,4 D21C 3,4
H35 9,1 D35 6,0
H40 8,0 D40 5,5
H45 7,5 D45 5,2
H50 6,0 D50 4,4
H55 5,8 D55 3,9
H60 5,2 D60 2,8
H65 4,3 D65 2,8
H70 3,9 D70 2,2
H75 2,8 D75 2,2
H80 2,2
H85 2,2
H20 9,1 D20 5,8
H18 7,5 D18 5,5
H16 5,1 D16 4,5

 

Lähtö 2 (matkaa 700 m)

SarjaMatka SarjaMatka
H14 3,4 D14 2,8
H13 2,0 D13 2,0
H12 1,8 D12 1,8
H12TR 1,7 D12TR 1,7

H10RR

1,7/2,4 D10RR 1,7/2,4
LÄHTÖLUETTELOT JA LÄHDÖT

Lähtöluettelot sarjoittain ovat nähtävillä kilpailukeskuksessa ja lähtöpaikoilla. Lähtöalueella ovat rintanumerot kaikille osanottajille ja emit-tarkistusliuskat. Rastinmääritteet ovat kartoissa ja saatavana lähdöissä myös erillisinä. Kiinnitystarvikkeita ei ole. Viitoitukset lähtöihin opaspaalulta.

LÄHTÖ 1

Lähdöstä 1 lähtevät sarjat H16-85 JA D16-75. Matkaa lähtöön 1 kilpailukeskuksesta on noin 500 m.

4 minuuttia ennen lähtöä kilpailijat kutsutaan ensimmäiseen lähtökarsinaan

3 minuuttia ennen lähtöä kilpailijat siirtyvät seuraavaan karsinaan, jossa nollataan emit-kortti ja tarkistetaan sen numero

2 minuuttia ennen lähtöä kilpailijat siirtyvät seuraavaan karsinaan, jossa on nähtävillä kilpailukartta

1 minuutti ennen lähtöä kilpailijat siirtyvät karttojen viereen

LÄHTÖ 2

Lähdöstä 2 lähtevät sarjat H10-14 ja D10-14. Matkaa lähtöön 2 kilpailukeskuksesta on noin 700 m.

H10RR ja D10RR

5 minuuttia ennen lähtöä kilpailijat kutsutaan esilähdön ohjausasemalle. Ohjausasemalla kilpailijoilla on mahdollisuus tutustua mallikarttaan, johon rata on piirretty. Halutessaan kilpailija saa neuvoja opastajalta.

4 minuuttia ennen lähtöä kilpailija siirtyy ensimmäiseen lähtökarsinaan

3 minuuttia ennen lähtöä kilpailijat siirtyvät seuraavaan karsinaan, jossa nollataan EMIT-kortti ja tarkistetaan sen numero

2 minuuttia ennen lähtöä kilpailijat siirtyvät seuraavaan karsinaan, jossa heille annetaan kilpailukartta

1 minuutti ennen lähtöä kilpailija siirtyy seuraavaan karsinaan, jossa hän saa opastuksen viitoituksesta

RR-sarjan rastit ovat viitoituksen varrella ja ne on merkitty tunnuksin RR1, RR2 jne. Reitti on merkitty maastoon valkoisella maassa olevalla nauhalla. Rastireitin pituus viitoitusta pitkin on noin 2,4 km, oikaisten voit päästä 1,7 kilometrillä. RR-sarjoissa opastaja suunnastaa kartan, osoittaa viitoituksen ja ensimmäisen rastin kartalta.

H/D 12, 13 ja 14

5 minuuttia ennen lähtöä kilpailijat kutsutaan esilähdön ohjausasemalle. Ohjausasemalla kilpailijoilla on mahdollisuus tutustua mallikarttaan, johon on merkitty K-piste

4 minuuttia ennen lähtöä kilpailija siirtyy ensimmäiseen lähtökarsinaan

3 minuuttia ennen lähtöä kilpailijat siirtyvät seuraavaan karsinaan, jossa nollataan EMIT-kortti ja tarkistetaan sen numero

2 minuuttia ennen lähtöä kilpailijat siirtyvät seuraavaan karsinaan

1 minuutti ennen lähtöä kilpailija siirtyy seuraavaan karsinaan, jossa hänelle annetaan kilpailukartta

Myöhästyneet

Myöhästynyt kilpailija ilmoittautuu lähdön toimitsijalle, joka tarkastaa hänen oikeutensa lähtöön. Myöhästynyt kilpailija siirtyy varsinaiseen lähtöön toimitsijan saattamana suorittaen samat toimenpiteet kuin normaalisti lähtevät kilpailijat ja lähtee maastoon järjestäjän luvalla.

MAALI

Kilpailussa käytetään maalileimausta. Maalikarsinasta poistuessaan kilpailija luovuttaa rintanumeronsa. Kartat saa maaliintulon jälkeen pitää. Karttaa ei saa näyttää kilpailijalle, joka ei vielä ole suunnistanut. Kilpailija, joka ei vielä ole suunnistanut, ei saa katsoa suunnistaneen kilpailijan karttaa. Kaikki kilpailijat, myös keskeyttäneet, tulevat maalin kautta.

PALKINTOJEN JAKO

Sarjojen H21A ja D21A sekä sarjojen H/D10 - H/D14 palkinnot jaetaan kuulutuksen mukaan. Muiden sarjojen palkinnot voi noutaa infosta, kun tulostaululla on ilmoitus "valmis". Palkintojen määrät ilmoitetaan tulostaululla.

JUOMARASTI

Sarjojen H21A, D21A, H35, H40, H45, H20, H18 ja H21B radoilla on juomarasti, jonka symboli on merkitty karttaan rastiympyrän viereen.

WC

Kilpailukeskuksen läheisyydessä.

PESU

Uinti- ja peseytymismahdollisuus lammessa, joka on kilpailukeskuksesta 400 m lähdön 1 suuntaan. Pesuaineiden käyttö on kielletty.

ENSIAPU

Kilpailukeskuksessa

MUKSULA

Kilpailukeskuksessa

 

Hyvää kilpailuonnea kaikille! PERTTELIN PEIKOT

Viimeksi päivitetty (09.09.2010 20:26)